Marsujen hoito


Molemmat marsut asustavat nykyään omissa DunaPlast- häkeissään, koska vaikka kyseessä on naarasmarsut, ei niillä yhteiselo jostain syystä onnistunut. Tämän pitäisi kuitenkin olla todella harvinaista, joten marsuja kannattaa aina hankkia samaan asumukseen vähintään kaksi. Sopivia yhdessäeläjiä ovat naaras-naaras parit tai naaras leikatun uroksen kanssa. Urosmarsuista saattavat elää sovussa esim. veljekset, mutta useasti urosmarsut asustavat myös yksinään.

Marsujen häkit siivoan pari kertaa viikossa ja kerran viikossa häkit pitää yleensä pestä pesuaineella. Itse käytän pesuun Fairya. Häkkien pohjalle käytän tavallista purua ja pissanurkkiin laitan puupellettiä, joka imee kosteutta erinomaisesti.

Marsujen tulee saada ravinnokseen pääasiassa hyvälaatuista heinää ja marsun pellettiä. Nano ja Nene syövät hyväksi havaittua Altromin- pellettiä. Lisäksi marsulle voi antaa tuoretta pureskeltavaa, kuten porkkanaa, kurkkua, omenaa, lanttua, punajuurta yms. Salaatinlehdet ovat meidän marsujen mielestä parasta herkkua, mutta salaattia kannattaa antaa vain "makupaloina". 

Marsujen vanha "kerrostalo"

Marsun tulee myös ehdottomasti saada riittävästi C-vitamiinia. Eläinkaupasta saa juomaveteen sekoitettavaa liuosta, mutta myös tavalliset poretabletit käy. Nano ja Nene nauttivat nimenomaan marsuille tarkoitettuja C-vitamiinirakeita, jotka maistuvat parhaiten vaikkapa kurkun päälle ripoteltuna. Marsun ihon hilseilyyn ja karvanlähtöön auttaa esim. helokkiöljykuuri ja tassunpohjat pidetään pehmeinä hieromalla niihin ruokaöljyä. Marsujen korvat meillä puhdistetaan koirien korvanpuhdistusnesteellä ja vanutupolla, jonka käärin sormen ympärille. Pumpulipuikkoja ei kannata marsujen kanssa käyttää!

Marsut tarvitsevat runsaasti liikuntaa häkin ulkopuolella. Omat marsutytöt jaloittelevat uudessa asunnossamme  keittiössä, koska siellä lattian saa helposti "marsuturvalliseksi". Nano ja Nene juoksentelevat aina parisen tuntia kerrallaan.


Best viewed with resolution 1024*768