Lakeuden Samojedistien järjestyksessään toinen lumileiriviikko Savukosken Kuoskussa maaliskuun alkupuolella alkoi aurinkoisissa tunnelmissa.

Maanantaina iltapäivällä paikalle ajelivat allekirjoittanut ja Tolosen perhe. Olin Savukosken maisemissa ensimmäistä kertaa talvisaikaan. Ritvan antamista hyvistä ohjeista huolimatta piti kysäistä poroportin kohdalla Arilta ajo-ohjetta puhelimitse. Arin perhe olikin lähellä tulossa, jo kylän pinnassa. Suunta oli oikea ja kiemuraista tietä ajelin mökin pihaan. Olin ensimmäisenä perillä. Mökki ihastutti ensi silmäyksellä. Piha oli laajasti aurattu. Mökki oli tilava, sisällä oli lämmin ja takassa paloi pieni hiillos. Meidät toivotettiin siten tervetulleeksi ja tunsin viihtyväni.

Lisäsin takkaan tulta ja majoituin retkisänkyineni tuvan perimmäiseen nurkkaan. Kohta Toloset ajoivatkin pihaan. He majoittuivat kamarin puolelle. Koirat ulkoilutettiin ja laitettiin pihalle varikkoketjuun. Ari alkoi nukkumakamarin ja saunanlämmitys puuhiin. Naisten tehtäväksi jäi katsella petipaikat kuntoon ja syötävää pöytään.

Pitkän matkustamisen ja saunomisen jälkeen olo oli raukea. Koirat varusteltiin yöpuulle ja itsekin

taisimme nukkua jo ennen iltauutisia.

Tiistai-aamuna lähdimme Ritvan luokse. Siellä oli ranskalaisia turisteja odottelemassa valjakkoajoa. Oli melkoista meteliä ja hulinaa, kun yhdeksää valjakkoa laitettiin lähtökuntoon.  Kaikki  Tolosetkin saivat omista ja Ritvan koirista kootut valjakot alleen ja ajoivat ranskalaisten perässä toistakymmentä kilometriä. Tolosten pikkuinen Buhuripoika juoksi valjakon vierellä koko pitkän matkan. Sille kyllä tarjoiltiin rekipussia matkustuspaikaksi, mutta ei se kelvannut. Se halusi osoittaa olevansa juoksijakoirien sukua!

Auli-Irmeli hiihti joen jäällä koiriensa kanssa. Konstan kanssa olemme kotimaisemissakin jonkin verran vetohiihtäneet. Nyt se vissiin otti kertavilkaisulla oppia oikeista valjakkokoirista kun veti tavattoman ponnekkaasti tullen-mennen. Kaisla-emo juoksi happaman näköisenä irrallaan perässämme. Näki, ettei niin vauhdikas juoksu ollut mieluista puuhaa vanhenevalle englantilaissukuiselle ladylle. Kymmenkunta kilometriä kuitenkin hiihdimme.

Eino saapui paikalle tiistaina ip. koirineen ja valtasi tuvan toisen nurkan. Ari sai helpotusta saunavesien ja –halkojen  kantamiseen.

Joen töyräs on kiperä kiivetä enkä ainakaan itse pystynyt siellä hangessa keinotekoisine polvineni kahlaamaan lainkaan. Saati vesiämpärien kanssa.  

Ilta kului taas saunoessa ja tulevien Aarnivalakioiden suunnittelussa. Saunan löylyt olivat makeat ja niin, niin unettavat. Koko joukko oli ennen puoltayötä unten mailla.

Keskiviikkona sama ohjelma; aamulla Ritvan luokse. LaS.n porukoitten ja Ritvan koirista koottiin taas valjakot Arille ja Einolle. Eino otti kodalta lähdön kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla vastaan tuli valjakko ja siinä hässäkässä Einon koirat sotkeentuivat vetoliinoihin.  Hän palasi kodalle, vaihtoi yhden koiran, otti lähdön uudelleen ajaen jokea pitkin lumi pölisten nelisen km. edestakaisin.

Arin lähti pidemmälle lenkille. Hänellä olivat valjakossa omien koirien lisäksi mm. Einon Embla ja PP.  Sille valjakolle 13, 4 km oli yksi hujaus.

Tolosen tytöt hääräilivät kodalla Ritvan apuna, valmistelemassa turistien valjakoita lähteväksi ja tulevaksi. Moottorikelkkakyydistäkin he pääsivät myöhemmin nauttimaan.

Itse hiihtelin. Nyt jokea toiseen suuntaan. Konstan vetohalukkuus ilahdutti jälleen ja Kaislankaan mielialat eivät olleet yhtään muuttuneet. Samoja myrtyneitä silmäilyjä saimme Konstan kanssa osaksemme.

Aurinkoisen päivän jälkeen pakkanen illalla kiristyi yli 20 asteen. Saunapolulta teki nopeasti mieli sisälle. Koirille valmisteltiin turvallisia ja lämpimiä yöpymispaikkoja kuistille, autoihin ja eteiseen. Einon puhelin soi koko illan kuumana. Aarnivalakioihin ilmoittautujia riitti ja tapahtuman suunnittelu jatkui saunakahvien ja makkaranpaiston lomassa.

Aamusella alkoi itselläni päälle pyrkivä flunssa osoittaa senlaatuisia oireita, että katsoin parhaaksi lähteä ajelemaan kotiin päin.

Eino ja Ari menivät ajamaan. Tällä kertaa Eino pidemmän ja Ari lyhemmän lenkin. Eino sai valjakkoon kaivatun huskynsä, Tavan. Tava on ollut pitkään pohjoisessa harjoittelemassa. Einolla oli tarkoitus tuoda Tava kotiin Kiiminkiin tällä reissulla.

Tolosen tytöt pitivät levähdyspäivän ja jäivät saunalämmityshommiin Mantranpoika Buhurin kanssa.

Perjantaina oli viimeistenkin leiriläisten kotiinlähtö päivä. Tavarat kasaan, siivousta ja järjestelyä. Pojat kokosivat vielä aamulla valjakon ja harjoittelivat mökkitiellä käännöksiä. Eino reessä, Ari jalaksilla ja toisinpäin. Aarnivalakioiden käyttökoeko ollut mielessään?

Itse ajelin torstaina rauhallisesti Kemijärven kautta kotiin. Kävin katsomassa yhtä kasvattiani, ruokailin ja kahvistelin siellä.  Muu porukka ajoi perjantaina Kuusamon kautta. Laura jäi laskettelemaan Rukalle, muut kävivät Erä-Suden koirafarmilla valjakoimista katsomassa. Ritvakin sinne oli porukoineen ja koirineen kiirehtinyt. Kotiinpaluu venyi kaikilla iltamyöhään.

Kuinka ollakaan, Einon ikävöimä Tava olikin vaihtunut huskykoira Vitsiksi perjantain aikana. Kiiminkiin matkasi Vitsi ja Tava tuli kotiin vasta seuraavana viikonloppuna, Aarnivalakioiden aikaan. Vitsi puolestaan lähti takaisin kotiinsa Savukoskelle.

 Reissu oli mukava. Pitkästä matkasta ja tautisesta olosta huolimatta. Ihmetellä sietää, kuinka mökin pihassa oli niin hiljaista vaikka siellä leireili toistakymmentä koiraa. Ei kuulunut turhaa ulvomista eikä haukkumisia. Yöunet olivat ihmisillä ja koirilla levolliset. Jaanaa hieman paleli ensimmäisenä yönä, mutta muutoin mökissä tarkeni erittäin hyvin. Ainakin me nurkanvaltaajat, Eino ja minä, nukuimme kuin vanhat kelopuut. Kitisemättä ja kilpaa kuorsaten. Olemme näköjään  molemmat myös aamuvirkkuja, joten aikainen herääminen ei häirinnyt kumpaakaan.

Ensimmäistä kertaa saunaa lämmitettäessä kylmä piippu oikutteli ja tuli ei halunnut syttyä millään. Ari teki taikoja, riipi tulitikkuja ja vuoli kiehisiä.  Sinnikkäästi yrittämällä sai tulet viimein aikaan. Muut lämmityskerrat olivat sitten helpompia. Saunominen oli joka päivä elämys. Siisti, tilava sauna lämpimine saunakamareineen. Pitkät tukevat lauteet, pata nurkassa. Leppeät löylyt, pehmeä jokivesi pesuvetenä….mitä muuta voisi saunareissulta toivoa. Saunamajureille lämpimät kiitokset.

Takkapuita toimme kukin vuorollaan ulkona piipahtaessamme. Takka olikin mökin sydän, suuri, lämmin ja kotoisa. Siellä paloi tuli lähes koko ajan kun olimme paikalla.. Monet hiillosmakkarat paistettiin ja syötiin nälkäisiin suihin. Keittiössäkin oli tehokas puuhella. Tiskivesi lämpeni hetkessä suuressa kattilassa.

Poroja odotin tien päällä ja maastossa enemmän näkeväni. Näin vain yhden ja sekin oli kilpaporo, jota harjoitettiin joen jäällä moottorikelkan kanssa. Poron ohittaessa meidät seisoin kelkkauralta sivussa, takamusta myöten hangessa pitelemässä koiriani aloillaan. Joen jäällä oli näet paljon pehmeää lunta.

Leiriläisiä oli odotettua vähemmän. Yllättävät työkiireet karsivat ennakkoon ilmoittautuneita osallistujia. Alkuviikon odottelimme yhtä ohjastajaa etelä-suomesta päin, mutta hänellekin oli tullut esteitä.

Säät suosivat meitä. Ajourat olivat hyvät ja joen jäällä oli lennokasta hiihtää kelkkauraa pitkin.

Minkäänlaisia haavereita ei sattunut. Ei ihmisille eikä koirille.

Ritvaa on taas kiittäminen. Mikäs on tullessa valmiille urille ajelemaan, valmiiksi tilattuun auringonpaisteeseen, valmiiksi treenattujen koirien kanssa, valmiiksi lämpimään mökkiin.

Ensi vuoden varauksesta ei ollut minkään tahon kanssa mitään puhetta, mutta oletan sen olevan voimassa. Palataan siihen ensi vuoden puolella.

Jos haluaa nauttia talvisista maisemista, valkoisista hangista, rauhallisesta ympäristöstä, valjakkoajon hurmasta tai leppoisista hiihtoretkistä ja mukavasta seurasta, suosittelen, lämpimästi.

Mukana.

Tolosen Jaana, Laura ja Ari sekä sammarit Onni, Mantra, Giisa ja suloinen pikku Buhuri

Iisakan Eino, sammarit PP, Embla ja kaunis huskytyttö Iltti

Kovalaisen Auli, ja sammarit laiskanpulskea Kaisla ja Konsta

Tunnelmia kirjasi Auli K

Kuvat yllä: ©Auli K

Kuvat yllä: ©Kennel Hangenhelmen