|
Nova Fact File:
Väri: black/golden/white K: 25.8.2005
Kasvattaja: Sitanes kasvatus/ Annette Gregersen, Tanska Novan poikue |
|
|
Nova hankittiin Nanon kaveriksi, kun tulin siihen tulokseen, että Nano tarvitsee ehdottomasti myös marsuseuraa. Tarkoituksena oli siis asuttaa Nano ja Nova samaan häkkiin Novan poikueen lähdettyä maailmalle, mutta yksi häkki osoittautui liian pieneksi molempien rouvien egoille ja se poikuekaan ei sitten koskaan kokonaisuudessaan lähtenytkään maailmalle... :) Nova oli siis tullessaan sijoitusmarsu ja poikueen tehtyään se siirtyi minun omistukseen. Kolmatta marsua en koskaan suunnitellut, mutta loppujen lopuksi en raaskinut laittaa Novan molempia lapsukaisia maailmalle ja Nene- tytär jäi myös minulle. |
|
|
Näin jälkeenpäin olen tosi onnellinen, että minulla on vielä Novan tytär kotona
ja Nene muistuttaa minua luonteensa puolesta kovasti äidistään...
Nova kuoli yllättäen vain juuri kaksi vuotta
täytettyään. Aamulla ennen töihin lähtöä marsuja ruokkiessani kävi mielessä,
että Nova oli hieman tavallista rauhallisempi,
mutta ajattelin sen johtuvan siitä, ettei omena koskaan ole sen suosikkeja
ollut. Töistä palattuani minua odotti todella surullinen yllätys; Nova oli
siirtynyt jo sateenkaarisillan tuolle puolen, eikä mitään ollut enää tehtävissä.
Surullisin mielin siirsimme Novan lepäämään Elvis- marsun ja Honey- kanin
viereen äidin takapihalle. |
|
|
|
Risteytysmarsu Elvis
ehti elellä eläkepäiviään luonamme vain muutamia kuukausia, kunnes sen sydän ei
enää jaksanut. Elvis oli seurallisin marsu, mitä olen ikinä tavannut ja koiran
lailla se kulki perässäni kotona ja tuli itse syliinkin, kun sen mielestä oli
rapsutusten aika.
Best viewed with resolution 1024*768