Rohkea rokan syö. Ujoja oksettaa jo pelkkä sanonta. Rempseys ja rohkeus tuntuvat olevan tavoittamattomissa vai ovatko sittenkään? Asiantuntija – ja aika ajoin arkaileva – Helena Tornberg vakuuttaa, että ujous on voitettavissa. Sitä ei myöskään tarvitse hävetä.
Ujouden kanssa kamppaillut Helena Tornberg, 48, kertoo vapautuneensa vasta keski-ikäisenä piirteistä, jotka luetaan ujoudeksi. Rohkeusgeeni-kirjan julkaissut nainen ei keskity enää ajattelemaan, mitä hänestä ajatellaan.
Esiintymispelostakin Tornberg on oppinut päinvastoin pitämään.
– Jos en jännitä yhtään, esitykseni ei ole yhtä hyvä kuin silloin, kun jännitän lievästi.
Mutta entä riivattu elinympäristömme? Nynny jää seinäkukkaseksi niin tanssilavoilla kuin diskoissa, eikä kukaan muista kuulleensa, että ujo olisi napannut työpaikan lukuisten yrittäjien nenän edestä. Eli ajatus, että ”rohkea rokan syö” elää ja voi hyvin.
Helena Tornberg käyttää tilanteesta termiä pudotuspeli, mutta ei suinkaan suostu tekemään tietä vain rohkeille.
Yksi pahimmista arjen peikoista on etukäteen murehtiminen. Ujon on helppo heittäytyä itsesääliin: en kuitenkaan hurmaa, puhe menee joka tapauksessa änkytykseksi, punastun taatusti...
Helena Tornbergin mielestä valittamisen kuilusta pääsee vasta kun uskaltaa laittaa itsensä selkä seinää vasten ja kysyä, mitä pelkojen takaa löytyy.
– Minulle itselleni muiden hyväksyntä oli aiemmin tuiki tärkeää. En hyväksynyt sitä, että välillä tulee takaiskuja, vaan kerjäsin kannustusta.
Muutos lähti sekä asenteiden että tapojen tarkistamisesta. Samoin oli lakattava ajattelemasta sitä, mitä muut ajattelevat.
– Samalla kohtaa aina ristiriitoja. Ympäristö hämmästelee muutosta, mutta henkilökohtaisesti olen löytänyt energiaa nimenomaan siitä, etten ole jäänyt kuuntelemaan, mitä minusta juorutaan.
Helena Tornberg on pastorinna ja seitsemän lapsen äiti. Varsinkaan hänen kunnianhimoaan ei ole katsottu aina kunnioittaen.
Urastaan hän ei ole kuitenkaan luopunut. Nykyisin työhön kuuluu esimerkiksi seminaarien ja luentojen pitämistä.
Helena Tornberg olettaa, että useimmat tutut pitävät häntä temperamenttisena. Hän tietää kuitenkin tarvitsevansa myös lepohetkiä.
– Aina ei tarvitse olla räiskyvä, rohkea ja räväkkä. Esimerkiksi lasten kasvatuksessa vastustan pyrkimystä opettaa lapsillekin hyökkäysasenne. Uskon pikemminkin herkän ja tuntevan ihmisen kykyyn tehdä rohkeita päätöksiä.
Helena Tornberg sanoo ottaneensa suurimman riskinsä rakkaudessa.
– Vaikka on polttanut itsensä pahastikin, pitää keskittyä aina tulevaan. Rakkaus ei ole kauppatavaraa, mutta miten nuolla haavoja tulematta kyyniseksi ja laskelmoivaksi? hän miettii.
Usein ongelmat kuuluvat myös pitkään jatkuneisiin parisuhteisiin. Välillä voidaan päätyä täysin kuolleeseen tilaan ja kokea vaikka neljä viisi eroa.
– Näissä tapauksissa taustalla voi olla joko turvallisuushakuisuutta ja kulissien yläpitoa tai vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia. Minusta elämän tarkoitus on joka tapauksessa kuluttaa meitä. On uskallettava maistaa elämää.
Tornberg tietää, että synkkyys iskee joskus myös todellisina huippuhetkinä. Ilon keskellä surua tai vihaa kokiessaan alkaa helposti epäillä mielenterveyttään. Olenko tulossa hulluksi?
– Se on turha pelko. Juuri ristiriidat osoittavat, että on uskaltanut maistaa elämää.
Omista peloistaan Helena Tornberg mainitsee muun muassa tavan joutua kipsiin jakkupukunaisten ja liituraitamiesten keskellä.
– Se täydellisten ihmisten armeija saa minut tuntemaan itseni jähmeäksi. Pukeudun kovin eri tavalla kuin he, mutta olen myös huomannut, että kun alan jutella, väki huomaa, että eihän tuota voikaan ohittaa. Enää minua ei haittaa sekään, kun joku katsoo, että mikä tuokin on.
TEKSTI