|
Etusivu | Historiaa | Soittajat | Äänitteet | Jukebox | Ohjelmisto | Yhteystiedot | Vieraskirja |
Syksyllä 1994 Tapani Flink alkoi kysellä soittajia rautalankabändiin, jossa tarkoitus oli aluksi vain soitella omaksi iloksi harrastemielessä ja saada näin mukavaa vastapainoa työlle. Soittajia löytyikin tarpeeksi ja ensimmäisenä treenikämppänä toimi ARE:n saunakamari, jossa soitettiin vuoden 1997 loppuun. Ensimmäiset soittajat olivat Tapani Flink soolokitara, Tahvo Porkka komppikitara ja rummuissa vaihtelivat Janne Mathlin ja Raimo Sutinen. Basistiksi löytyi Vesa Somero, joka on soittanut keikkamuusikkona eri kokoonpanoissa jo 60-luvulla. Bändin nimi keksittiin kappaleesta Wheels, jota soitettiin ja soitetaan edelleen lähes joka treeneissä. Treenikämpäksi vaihtui Myllymäen vanha koululuokka, joka tarjoaakin viihtyisät puitteet soitolle. Pekka Jaakola soitti rumpuja vuosina 2001-2002 Jannen kanssa vuorotellen sen mukaan, mitä kiireiltään ehtivät. Jukka Silvola kävi myös soittamassa komppikitaraa ennen siirtymistään Waymeniin. Vuonna 1997 komppikitaraan vaihtui Tahvo Porkan tilalle Rauno Teräslahti, joka oli aikoinaan Waymenin perustajajäseniä. Rauno oli mukana soittamassa aina kevättalveen 2005 saakka, kunnes päätti keskittyä toiseen harrastukseensa kuorolauluun Raahen Mieslaulajissa. Tammikuussa 2004 tuli bändiin kaksi uutta jäsentä: Timo Nauha komppikitaraan ja Jonne Nauha rumpuihin. Joulukuun 2005 lopulla Tapani Flink poistui yllättäen keskuudestamme. Pienen hiljaiselon jälkeen päätimme kuitenkin jatakaa soittamista. Uudeksi soolokitaristiksi liittyi Veikko Honkavuori. Toinen muutos bändimme kokoonpanoon tuli syksyllä 2006, jolloin basisti Vesa Somero päätti lopettaa soittamisen ja bändiimme liittyi uudeksi basisitiksi Heikki Peltoniemi. Bändi on keikkaillut noin 4-5 kertaa kesässä yksityistilaisuuksissa lähinnä häiden ja syntymäpäivien merkeissä. Bändi on esiintynyt myös mm. rautalankafestivaaleilla ja erilaisissa konserteissa ja tapahtumissa. Bändin ohjelmisto koostuu pääasiassa instrumentaalimusiikista ja ohjelmistosta suuri osa on 60-70-lukujen rautalankamusiikkia. Laulubiisejä on ohjelmistoon kertynyt vuosien saatossa yhden setin verran. |
(c) Jonne Nauha, 2006 |