TELLUN PÄIVÄKIRJA
( Anneli on kirjoittanut tarinat Tellun juttujen pohjalta ja on toiminut myös valokuvaajana )
Päiväkirjassa uusin juttu ensimmäisenä
14.4.06
KIITOS
JA ANTEEKSI
Meillä kävi niin, että kun poikaset kuoriutui ulos laatikosta (ei kaapista, niin kuin nykyään on trendikästä), niin sen jälkeen alkoi Mega-markkinat, Villit-viikot ja Hullut-päivät yhtä aikaa. Penskoille kun piti pyöräyttää neljästi päivässä pöperöt pöytään ja voitte vaan kuvitella, että vähintään saman verran jokainen suolsi tavaraa uloskin. Ja elämän halut, juoksemisen riemut ja tappeluiden tahto oli sitä luokkaa, etten meinannut perässä pysyä. No aika on hyvä mikä on takana ja pennuthan on niin vähän aikaa lapsia. Kyllä ei vaihettasi hetkeäkään pois!!! Sen saimme karvaasti kokea silloin, kun Irmeli tuli hakee pentuja vierotukseen. Joka päivä kävin pentujen huoneessa nuuskimassa ja muistelemassa rakkauden ja onnen täyteisiä viikkoja. Ja tirahti siinä aina muutama kyynelkin kuonoa pitkin. Uuh, on se niin raskasta ja herää taas kysymys, onkohan ihmis äideil samanlaista…
Kävin viikon verran joka päivä imettämässä ja tervehtimässä pentuja Irmelillä. Yhtenä aamuna menin jo ennen Impun töihin menoa. Ja kun olin hommani tehnyt, niin hoksasin Irmelin aamukahvi-piirakka palasen pöydällä. No yhteisiä on uskovaisten eväät, ajattelin ja lotasin sen turpaani ja menin sohvalle tyytyväisenä katsoo tv:tä. Sory Irmeli ja sori sekin kerta, kun pennut oli viel pieniä. Niin kesken imettämisen karkasin poikasi Vilin kanssa sohvalle vahtaa piirrettyjä. Mut se vaan jotenkin joskus helpottaa, kun menee vaan keskellä kaiken hässäkän pötköttää sohvalle titta på tv. Aikansa kun elpailee, niin hyvällä lykyllä se kiirekin menee ohi. Kannattaa kokeilla!
Noh, nyt on karjatila-highchapparallaa tyhjentynyt ja lapset lentäneet maailmalle. Ei voi muuta kun pistää tassut ristiin ja pyytää ylhäältä varjelua pienokaisten elämän tielle, kuin myös ystävieni Lunan, Bertan ja Hitsin lapsosille (huom: ystävieni lapset ovat kaikki enämpi tai vähempi sukua meikän pennuille,jee!). Ja Oikein Paljon Onnea uusille Perämeren Portugalinvesikoirien omistajille. Muistakaa, teidän TÄYTYY rakastaa näitä murmeleita niin myötä-, kuin vastamäessäkin! (kyllä se sitä myötästä enämpi on!) Onhan tämä niin mahtava rotu, että kyllä näiden kanssa kehtaa ölövinä ellää ja olla!!!
Ja lopuksi NÖYRIMMÄT KIITOOOKSET ihan kaikille. Menis koko kesä jos alkaisin luettelee teidät kaikki kultsi-puudelit ja siihen ei sinkku äidillä ole aikaa;) Erikois Kiitokset Konkkaronkan kotisivujen päätoimittaja Artolle kärsivällisyydestä ja säpäkästä toiminnasta, ei ole ehtinyt muste kuivaa, kun on ollut turinat koko kansan nähtävänä. Kiitos myös Helsingin myyntitykki-tehokaksikolle Maisalle ja Minnalle, well done! Ja saako vielä lähettää terveisiä...? No lähetän kuiteskin! Lenkkirinki-porukalle. Jee meikä on taas entistä ehompana kehis! Kevään kunniaksi mul on uusi look. Sen nimi on: Portugalin Uuniluuta-kampaus. Tukka on kuin Lenitalla, muuten ihan nude, niin että tennis-sukat vaan vilkkuu. Ja sitten Maya-mammal/mummol ja Pessi-Papal + kaikille sisaruksilleni: Jee, lauantaina biletetään, mittariin nasahtaa 3-vuotta, eikä suotta! Ja sitten viel Kuusamoon super hyper terkut meitin tärkeille tyypeille!
Tässäpä ne kiihkeimmät. Meikäläisen virallinen ura on nyt ohi. Ja siirryn taka vasemmalle =eli eikö se mee niin… Että pistän emännän kievarin pyörätelineeseen illaksi kiinni ja painun viikoksi, pariksi sisälle laulaa ja tanssiin ripaskaa. Sitten kaivellaan ”kankkusten ja myllylöiden” numeroit, ett mitäs sitten tehtäs… vitsi, vitsi ja viel huono sellanen! Mutta oikeesti. Nyt on aika ottaa uusien ja vanhojen tuttavuuksien kynä kauniiseen tassuun ja alkaa avautuun. Tässähän te näette, ettei tämä tämän vaikeampaa ole ja aina löytyy joku joutilas, joka näitä lukee ;) anteeksi taas! Kyllä me ollaan aikuisten oikeesti oltu ihan järkyttyneitä, mutta onnellisia siitä, että ootte jaksaneet meitä nämä vuodet. Odotan ihan oikeasti, että tarinat jatkuu nyt muiden kynistä…
Oikein Kaunista kevättä ja muistakaa: Kevät on PANNARIEN aikaa!
Ja Sinulle Irmeli, Kiitos kaikesta!!! Ilman sua, ei ois mua!
Y:llä
Tellu
11.3.06
LAPSENLIKKOJA
JA POSEERAUKSIA
Kolmen viikon rajapyykki on ohitettu jo suorin vartaloin. Murmelit juoksee, murisee ja painii. Silloin kun eivät syö tai nuku, jota ne vielä eniten harrastaa. Meillä oli viikonloppuna emännän kummityttö-Janika , Joni-veljen ja Jatta-siskon kanssa Kuusamosta käymässä. Tulivat ihan vartavasten mukeloita hoitamaan. Jaa tais ne kävästä kylillä ostoksillakin, komiat korvalliset kotsat oli löytäneet. Kyllä oli Janikasta iso apu, kun alettiin antaa jo pennuille kiinteää ruokaa. Vaikka oon vähän protestoinut moista hommaa, koska mullahan se nälkä on koko ajan. Siis seisovapöytä 24h, thank you! Ja siis järkyttävää, ne saa ihan varmasti parempaa huttua ja mulle annetaan loput, jos jää, epäreilua! Oon taas vähän miettinyt… Että onko ihmis-äideillä sama ongelma kuin meillä. Siis istuuko nekin sen riivatun kakaran vieressä kyttäämässa kuola suun pielestä valuen, että jääkö mitään itelle syötäväksi, vai lotkiiko tuo ahmatti ryökäle kaiken omaan napaansa.
Noh astiasta toiseen. Meille oli tilattu Studio EppuApun kuvaaja tänne. Ou jee, meikä heti hokas, ett mun huivikokoelmaa tulivat kuvaamaan. Mulla kun on nuita Irmelin ja Ellin tehtailemia heijastinhuiveja joka lähtöön. Ja oonhan mä nyt aika kuvauksellisessa kunnossakin! No arvatkaapa kahdesti oliko se kuvausryhmä tilattu pönkittämään mun julkista uraa. Kissan viikset, nuita pökäleitähän vaan kuvattiin istumassa ja juoksemassa. Ja voi lällyn lälly :Kun ne on on niin tulotia ja inania, sitä ne hoki. Tuota vauhtia kun niille lässytetään, niin nehän ei ikinä opi kunnolla puhumaan!!! Kävin siellä aina välillä piruuttani pyörähtämässä, niin että kuvattava ehti haistaa mun Rexonat ja singahtaa perään kesken kuvauksien, kiusa se on pienikin kiusa! Oli ne assistentit ehtinyt jo jotain analyysiä muksuista tehdä. Oli mm. ilma vainuista-(ei ilmavaivasta!), maa vainuista-, agility-, leikkisää-, poseeraaja-, rauhallista- ja metsästyskoiraa. Ja täytyy myöntää, että kyllähän nuo penskat poseerata osasi, keneen lie tulleet…ei ainakaan meidän emäntään, että ympäristötekijä se siis ei voi olla! Geeniperimää iskältä ja äipältä, eiks vaan! Vaikka onhan se niinkin, että kaikki lapsethan on kauniita ja kauneushan on katsojan silmissä. …Mielenkiinnolla odotankin sitä aikaa, kun hampaat puhkeaa, ken lienee sitten kämpän kaunein ja kiltein!
No lopussa tulivat järkiinsä ja pyysivät mutkin kuvattavaksi. Jee, siihen patjalle pötköttämään silleen eksoottisesti ja kaikki sateenvarjosalamavalot suunnattaisi vain minua kohti , siis niin mä sen suunnittelin. Joopa joo, toteutus oli, että mun piti ottaa siihen kaikki mukelotkin ja vielä imettää niitä. No niin, nuitten takia sitä hävetä saa!!! Miettikää jos joku hyvännäköinen Adonis näkee…Hyvästi vaan kaikki kesä-romanssit ja -kollit.
Täältä löytyvät kuvat Tellun Tenavista
4.3.06
TÄTÄ PÄIVÄÄ JA
TULEVAISUUTTA…
Kolmatta viikkoa tässä porskutellaan kovaa kyytiä. Kiirettä on pitänyt ja lapset kasvaa silmissä.
Tällä viikolla murmelit ovat aloittaneet jo roolileikin, sen nimi on: Syntymähumalassa Ruotsin laivalla. Sitä leikitään seuraavasti: Kaikki änkää yhtä aikaa ”baari-tiskille” maitoa juomaan, kaikille ei ole tilaa, joten kyynärpää taktiikka on käytössä. Juomaa litkitään niin kauan, että taju lähtee. Ennen sammumista kovapäisimmät ehtivät ehkä vähä painia, mutta lopuksi nukutaan kaulakkain sulassa sovussa. Sitten kun herätään, niin heti pitää lähtä hoiperrellen etsimään taas juotavaa. Liikkuminen tapahtuu niin, että otetaan 3askelta oikealle, 1 eteen ja 2 vasemmalle, välillä kaaduta mätkähdetään, mutta periksi ei anneta. Matkan tulee jatkua ja isoon ääneen huudetaan henkilökuntaa paikalle ja taas homma alkaa alusta.
Oon tässä vähän
mietiskellyt, että mitähän näistäkin ”tulevaisuuden toivoista” tulee.
Jos ajattelen tuttaviani ja heidän töitään + harrastuksiaan, niin kyllä näistä
ja meistä tieto taitoa löytyy. Jos tyrkkään tähän muutaman esimerkin.
Ekaksi, melkeinpä jokainen vesikoira on jonkin sortin portsari. Mullakin on
sellanen tapa, että kun emännän pökäle tulee kotia, niin otan siltä käsineet
ja vien ne varmaan talteen, niin varmaan, ettei kaikkia ole vieläkään löytynyt.
Olen kuullut, että on olemassa ihmisiä, jotka tekevät samaa hommaa ja niille
maksetaan siittä jopa palkkaa, saakohan ne makupaloja vai keksejä… Sitten on
pelastus- ja palvelutoiminnassa meikäläisiä. Se on todella haastavaa ja
mielettömän antoisaa hommaa, yks Bertta on kertonut mulle. Metsästyksestäkin
meitä löytyy, erehtymätön haju-aisti! Sitten
on agility, se on kanssa semmonen homma, missä on vauhtia ja vaarallisia
tilanteita. Mun kasvattaja-Irmeli tykkää just siksi tästä lajista. Se on
kyllä tosi mukavaa, olen itekkin sitä harrastanut jonkin verran. Se on
semmosta, että meillä koirilla joskus vaan karkaa mopo käsistä ja pakko
revittää tuhatta ja sataa ympäri rataa. Ja emännät huutaa päät punasina,
kun eivät pysy perässä. No ei kaikille käy näin, koska joukossamme on jo
ammattilasiakin, esim. yksi Musti kilpailee jo SM-tasolla ja se on kova sana!!!
Ja se on pitkän harjottelun tulos. Meitä alalle aikovia on monta, mm:Hilppa,
Toivo, Hiski, Iiris, Ringo,Eikka, Kusti ja Mustin lapsista Piki, Alia, Otto,
Likka ja Fani, eli geeni-perimää lievästi sanottuna. Tämä Fani harrastaa myös
koira-tanssia. Eli mieti, Portugali,
tummat ja tuliset sielut ja liikkeet. Sehän on ilman muuta selvää, että me
olemme parkettien partaveitsiä jo syntyessään. Sittenhän voi harrastaa myös
tokoa, eli tottelevaisuutta. Sitä moni harrastaa kans näiden muiden juttujen
ohella. Sitten on meillä melkein sukua melkein julkkiksillekkin. Nimittäin
kunnon rokkilaulajia löytyy myös. Esim. ootteko kuullut, siis tämä oli ennen
sähköisiä kirjeitä… Niin oli sellanen laulu, kuin Postikortti vai olikohan
se Postimerkki, no kuiteskin, siittä lauloi ja laulaa edelleenkin sellanen pörröpää
kuin Muska. Ja sitten on yks Remu, joka laulaa, että: Ketoon beibe ketoon;)
No mutta, lopuksi kaikkein tärkein juttu. Eli se koti-elämä ja koti-väki. Me olemme yhtä arvokkaita ja tärkeitä, vaikkei meillä olisi mitään edellä mainittua ”virka-tehtäviä”, koska vähintäänkin yhtä mielusta on olla oman isännän tai emännän personal trainer. Ei ole kuulkaa meidänkään emännällä vielä niin uskottavaa tekosyytä löytynyt, että olisi saanut jäädä sohvalle makaamaan. Siinä jää kauniit ja tyhmän rohkeat toiseksi, kun vetäsen viiden minuutin katsekontaktit tuohon sohvaperunaan. Monesti sitä on saanut lähtiessä haukut kuulla, mutta aina ne on lenkin jälkeen kiitokseen vaihtuneet ja hjuva mieli molemmilla.
26.2.06
KAKSI VIIKKOA
Siis kaksi viikkoa ovat tenavat tällä telluksella hengailleet. Yksi pieni Maiju-keiju vaan lähti heti ristiäisten jälkeen Snoopyn perään enkeli-liigaan. Että 5-5 on joukkueiden vahvuudet nyt.
Ja nyt aletaan pikku hiljaa valmistautuu uusiin jänniin kehitysvaiheisiin. Muutamalla alkaa jo näkyä pilkettä silmäkulmissa. Ja pienin, mutta määrätietoisin ottein otetaan jo kävelyaskeleita. Eilen yksi mukula jo ”muka” rapsutti korvaansa. Ja kaikki on jo elämänsä ensimmäisensä manikyyrinsäkin kokeneet. Minäkin olen jo tällä reilun viikon ”äitiyden” kokemuksella jo täysi ammattilainen. Joskus kun elpailen muualla talossani ja joku muksu vähän kitisee, niin heti ollaan tuuppimassa kylkeen, että ”vauva itkee, mee imettää”. (Tehdäänköhän ihmis-äideille muuten koskaan näin..) No meikä tyttö vain jatkaa harjoituksia, koska KYLLÄ-MINÄ-TIEDÄN, milloin niillä on nälkä ja milloin ne kätisee muuten vaan!!! Ei mua tartte amatöörin tulla neuvomaan. Hemmetti, ei hetken rauhaa meinaa saada. Keskittyisi vaan laittaa mulle pötyä pöytään. Tässä kun on maitokuski ja nostokurki (=siis nostan oman ahterini pentulaatikon reunan yli, eli ei mikään kevyt taakka), niin on koko ajan jano ja nälkä! Niin, ja voitteko kuvitella, ei enää tuu Manulle illallinen suoraan nokan alle, itse pitää jo raahata nokka kupin ääreen. Melkein viikonhan sitä apua saikin…en ole katkera, mutta kuitenkin!
Kuulin, että ensi viikonloppuna on koiranäyttelyt Rovaniemellä. Oikein paljon Onnea kaikille sinne menijöille tasapuolisesti, pidän teille tassuja pystyssä. Meikäläinen voisi osallistua nyt vaikka maatalousnäyttelyihin. Muistutan kuulemma nyt jotain Mansikkia ja muksut nukkuessaan pieniä vasikoita… Noh tulipa tuosta mieleen yksi tapaus. Kun tämä meidän karjakko piti Amadeusta povellaan, niin poitsu tietty evästä etsimään alkoi. Tarras karjakon leukaan kuin nahkiainen. Oli sen verran hyvä imuteho, että jäi muijalle mustelma muistoksi eka kontaktista, ähäkutti. Sitten on ne senkin jäynän oppineet, että yöllä kun imetän, yksi tai useampi alkaa itkeä tuhertaa sen verran kovaa, että emäntäkin herää ja juoksee katsoo, mikä hätänä. Ja arvatkaa vaan, ääntääkö sitten enää kukaan. No pojat on poikia ja tytöt tekee niitä lisää… Eiköhän tässä panokset kovene, kun saadaan ikää ja kisakuntoa kavereille lisää.
Noh nyt pitää
lähtä kahtoon tv:tä, kun siel jotku ”leijonat” taistelee kynsin hampain
(tai ilman hampaita) jostain mitallista, onkohan se syötävää... Jos vaikka
alkaisin itekkin valmentaa noita omiani. Samanlaisessa pentulaatikossahan nuo
kirmailee kun meidänkin poijjaat!
22.2.06
RISTIÄISET
Meillä oli lauantaina tenavien ristiäiset. Paikalla oli isä-Aatua edustamassa hänen emäntänsä Maiju, kertakaikkiaan viehättävä anoppi, toi mulle ternimaitoon tehtyä pannaria, aivan ihanaa!
Sitten kasvattaja puolta edusti Irmeli ja Aki, jotka toivat mokkapaloja ja ”kuoharia” juhlan kunniaksi. Ja sitten oli tuo oma emäntä ja pari sukulaista.
Lasten ”työnimet” ovat kaikki Tenavista, osa suoraan, osaa piti vähän muokata, kun on lähipiirissä saman nimisiä. Hommattiin ne nimitiedot netistä. Ja siellä oli sitten muutamalla sanalla kerrottu henkilöistä. Pikkusen vetäsin herneet sieraimeen, kun kohdallani luki, että: ”kärttyinen tyttö”. Ei kyllä pidä paikkaansa, olen hyvinkin leppoisa tytsy, kun asiat menee toivomallani tavalla! Ja sitten sieltä löytyi lasten isän virallinenkin nimi Amadeus. Joka on se pianisti, joka ”palvoo Beethovenia, inhoaa Tellua, joka palvoo Amadeusta”. Ja ei muuta kun, hernettä toiseenkin sieraimeen… Noh mennäänpä niihin nimiin:
Pojat: Amadeus, Ressu, Kaustinen, Eppu ja tietenkin (pikku) Jaska
Tytöt: Lissu, Salli, Emma, Maiju, Minttu ja Pipsa
Että tälläset nimet. Ei pahemmin tenavat tilaisuudessa itkeneet. Ja itsekkin pääsin suht koht helpolla, kun oli näitä mumetsuja mulla lastenhoito apuna. Siihen pannariin palatakseni, se kyllä kruunasi kaiken. Söin sitä vieraiden nähden sivistyneesti, tai oli vähä pakko, kun eivät antaneet enempää. Mutta kun Impun auton perävalot vilahti pois näkyvistä. Niin lotasin surutta loputkin kuonooni. Mmm, että teki kutaa, ihan sukat pyöri jaloissa. Makasin loppu illan X:nä pentulaatikossa unelmoimassa.
Tenavat voivat hyvin ja ovat tiitteriä. Ja mullakaan ei enää tarvi olla siellä koko aikaa päivystämässa maitohanat tyrkyllä. Alkavat vähitellen nukkuun pitempiä aikoja, että alkaa jäämään tässä vähän jo omaakin aikaa. Lauantaina oisin halunnut lähtä kauppaankin, mutta ei huolittu. Vaikka nyt jos koskaan mua on alkanut jääkapin sisältö kiinnostaa.
Tässäpä nämä kiihkeimmät tällä kertaa ja seuraavalla kerralla lisää.
Voikaa hyvin ja syökää pannaria!
16.02.06
MIETTEITÄ PENTULAATIKON SISÄLTÄ
Täällä sitä kylki vääränä ollaan jo kolme päivää maattu. Pitää heti ekaksi kertoa, että meidän joukkueet ei ole enää tasaväkiset. Poikien puolelta, se joka syntyi kahdentenatoista, on lähtenyt pelaamaan taivaan pilviin enkeli-liigaan. Muilla, ainakin vielä tällä hetkellä, on kova kisakunto. Sen verran lujaa sitä maitohanoille lylleretään. Nuo emännät tuossa käy ällistelemässä, kuinka olen rauhallinen ja jaksan hoitaa tenavia, höh ripaskaako tässä pitäs välillä tanssia. Tekisivät itse tämmösen penikkalauman samalla kertaa , niin voisin minäkin käyä siinä hulinan keskellä kysäsee, että ”et bingoon lähtis….”
Joo, aika samanlaisia nämä päivät on ollut, mutta tosi ihania. Joteski tykkään tästä koti-äidin roolista. Silleen tuo syömäpuoli on nyt mallillaan, että mulle tuodaan kuin Manulle illallinen, suoraan nokan alle. Vähä se tuo piika meinaa välillä nurista, mutta jos ei työt maita, niin katotaanpa kun tästä savotasta selvitään, että pitääkö tässä rueta käymään yt-neuvotteluita, vai riittääkö kunnon ärähdys!
Nyt kun tässä on tätä aikaa, niin ajattelin tässä vähän, että jos saisi uudistettua tuota tv-tarjontaa. Olisi meille oma tosi-tv!!! Mentäis kaikki tasuttelijat ja huhtikuun hullut, eli siis koko konkkaronkka johonkin taloon (ei kuulemma meille, ilonpilaaja ilmoitti). Noh, se olisi vähän niinku se big brother, mutta ei sinnepäinkään. Pihalla Kiviniemen kalasataman kupeessa elelevät, Toivo ja Hiski kertoisivat kalavaleita ja Aada kikkailisi palloilla. Maya kaivaisi joka toiselle kuoppaa ja joka toiselle ei. Eikka uusisi huonekalujen jalkoja. Piki siirtäisi olkkarista matot ja pöydät syrjään. Pidettäisiin kunnon päivätanssit. Alia korkkaisi meille pullot. Kaakkurin Matti&Teppo, ei vaan Aatu ja Ransu laulaisi. Väiski, Musti, Fani ja Masi tanssittaisi meitä. Näillä seuduillahan meitä uhkeassa kunnossa olevia povipommeja ainakin 4 ja luomuja kaikki, eikä mitään silikooni missejä. Kuukausi elettäisi siellä (kuin pellossa) ja sitten se talo pantaisiin myyntiin. Ja voittorahoilla lähettäisiin Portugaliin kuntolomalle.
Tai sitten, vaihto-ehto nr. 2. Pidetään vesikoirien oma Idols-kilpailu. Kisat järjestettäisiin agility-kentän reunalla. Ekaksi käytäisin vähän koikkelehtii radalla. Sitten nuo perässä juoksijat kiinnittäisi meidät aidan tolppaan kiinni. Ja jokainen esittäisi vuorollaan sen Mamban kappaleen: Älä jätä minua, sillä tarvitsen sinua nyt… Voittaja olisi se, joka sen traagisimmin esittäisi. Paremmin irtoaisi pojoja, jos olisi sen verran vauhdikas lava-show, että saisi aidan tolppineen matkaansa! Tässä ei heikointa lenkkiä äänestettäisi pois, vaan kaikki pääsisi jatkoon!
Jos tätä lukee joku gallupin tekijä. Niin tiedoksi vaan, että meidän huussollissakin näitä ohjelmia katsoisi ainakin 13 silmäparia! Eli kantsis harkita vakavasti, koska pää-asiahan on, että nuoriso viihtyy…
No nyt pitää mennä, tenavat huutaa tissiä. Palataanpa (vesi)astialle ;)
Seuraavassa
numerossa kuvia ja nimiä ristiäisistä…
13.2.2006
-TÄMÄN VIIKON POTTI NÄYTTÄÄ VALTAVALTA-
Nonnii, tattadaa, Tellun tietotoimisto ylpeänä ilmoittaa, että tänään on syntynyt lapsosia, suorastaan poksahteli kuin plussa-palloja…
Tosiaan, ensimmäinen tyttö syntyi 3.55 ja tunnin sisällä 4 lisää! Pistin oikein rallivaihteen päälle ja tenavat syöksyivät kiitettävällä vauhdilla. Ja tulos näyttää VALTAVALTA, niin kuin nimeni JättiPotti velvoittaa.
Olo on huojentunut ja suuresta urakasta huolimatta, olen pirteä kuin peipponen (samaa ei voi sanoa kätilöistä, kun niitä katsoo) , pannariakin jo popsin.
Pennut ovat kaikki kuin kopiokoneella tulostettu. Samanvärisiä ja kokoisia, pitää vissiin antaa kaikille sama nimi, kun eihän noita Imppukaan erota toisistaan.
Mimmiliigaan tuli 6 ja Jätkäsakkiin 6, että tasaväkiset joukkueet tuli !!!
11.2.2006
…TUNNUSTUS…
Tellu
ja Aatu ne yhteen sopi. Joulukuussa pistettiin
pussaus-koppiin. Ja sieltä kuului…nix ja nax. Ja
nyt ootellaan kevät vauvoja! Tälläinen huhu kylillä kiertää ja pakko
myöntää, että totta joka sana! Että hyvinkin pitkälti raskaana ollaan ja
aikalailla loppusuoralla vielä. Terveisiä vaan tulevalle isä-Aatulle, että
sopii alkaa miettiin äitienpäivä-lahjoja ;)
Raskaus-aika on mennyt hyvin, kiitos kysymästä. Meillä koirillahan on siinä mielessä hyvin asiat, että saa vain keskittyä olennaiseen. Ja ihmis-rotu hoitaa käytännön asiat. Kasvattaja-Mammani-Imppu on tuonut minulle monenlaisia äitiys-pakkauksia +ruokaa ja lapsille leluja. Että mikäs tässä, kun huolto pelaa! Alku aikoina tein vähän jäynää nuille kyselijöille, kun tulivat kokeilee masuani, ”että ooteetaanko sitä, vaiko eikö”. Nii vetäsin vatsan sisään ja totesin, ett ”ehkä ootan, ehkä en”. Aikalailla pitkälle pääsin tällä tyylillä. Mutta enää sisääni ei mee kuin ruokaa ja sitä olen kyll vetänyt ihan molemmin tassuin. Nyt mulla tekee vain mieli hemmotella itseäni herkuilla. Jos itse saisin päättää, niin meillä syötäisiin vaan pannaria joka päivä ja yö. Näin se homma etenee.
Todennäköisesti tulen teitä ”yleisön pyynnöstä huolimatta” pitämään jatkossakin näillä sivuilla ajan tasalla, säännöllisen epäsäännöllisesti.
Eli yksinoikeudella ”Konkkaronkan-sivuilla”, juorulehdistä minun tenavia et löydä!
