Rikos ei vanhene

Rikosromaani

Henning Mankell: Kasvoton kuolema, suom. Markku Mannila. Otava 2005

Ruotsalainen Henning Mankell on noussut Suomen suosituimmaksi
ulkomaiseksi kirjailijaksi. Ahkerasti hänen teoksiaan
suomennetaankin: viime vuonna ilmestyi nuortenromaani Varjot kasvavat
hämärässä (alkuteos 1991), nyt keväällä Afrikka-romaani Comédia infantil
(alkuteos 1995). Wallander-dekkareita on tänä vuonna tulossa koko sarja,
ensimmäisenä Kasvoton kuolema, jonka suomennos ilmestyi ensimmäisen
kerran vuonna 1993...

Wallander-kirjat eivät ole perinteisiä poliisiromaaneita, joissa
kaikki palaset loksahtavat paikalleen. Henning Mankell on
yhteiskuntakriitikko, joka jättää lukijalle mietittävää.

Perinteistäkin Wallanderin poliisikuvassa on. Kuten monet fiktiiviset
kollegansa hän nukkuu huonosti, syö huonosti, uurastaa visaisen jutun
väsyttämänä ja pohtii naisasioitaan. Yhtä tunnetun virkaveljensä komisario
Morsen tapaan Wallander rakastaa oopperamusiikkia. Vetoavatko oopperan
dramaattisuus, salajuonet, naamiot ja kuolinkamppailut erityisesti
rikosetsiviin?

Kasvoton kuolema alkaa siitä, että naapuri löytää kotiinsa julmasti
surmatun iäkkään maanviljelijäpariskunnan. Ainoa johtolanka on vaimon
viimeinen kuiskaus sairaalassa: ulkolainen. Ulkomaalaisvihamieliset
näkemykset saavat vallan ja paikallisessa pakolaiskeskuksessa tapetaan
somali.

Huolestunut Wallander tutkailee omaa asennettaan. Kykenivätkö
hallitus ja maahanmuuttovirasto todellakin valvomaan, millaisia ihmisiä
Ruotsiin etsiytyi? Kuka oli pakolainen ja kuka onnenonkija? Oliko
rajanveto ylipäätään mahdollista?? Komisarion ristiriitaa ei helpota se,
että Linda-tytär on rakastunut kenialaiseen opiskelijaan.

Kasvoton kuolema kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa viisitoista vuotta
sitten. Peruskysymys inhimillisestä oikeudenmukaisuudesta ei ole
vanhentunut ja romaani kestää lukemisen yhä. Muutamat tapahtuma-ajasta
kertovat seikat nostattavat kaihomieltä. Käsitteitä DVD, CD ja
matkapuhelin ei tekstissä esiinny. Ooppera rahisee levylautasella ja
Wallander haikailee uutta kasettisoitinta ja videolaitteita. Rikollisen
perässä juoksevalla poliisilla voi onnekkaasti olla mukana radiopuhelin,
koska aikaa kolikkopuhelimen etsintään ei ole.

Mankell kerrontataito on parhaimmillaan romaanin alussa. Murhalöydön
jälkeiset kiihkeät tapahtumat vahvistuvat nopealla, lyhytkappaleisella
tyylillä, joka saa lukijan sydämen pompottamaan. Tarinan keskivaiheilla
tutkimukset jumiutuvat, ja niin käy kerronnallekin, joka välistä yltyy
selittämään ja jopa saarnaamaan.

Olennaista on kuitenkin surumielisen oivalluksen sävyttämä tunne, joka
läpäisee Mankellin muutkin dekkarit ja joka Kasvottomassa kuolemassa
kilpistyy komisario Wallanderin kysymykseen: Miksi moinen väkivalta
pelkän väkivallan vuoksi?

MARJA-RIITTA VAINIKKALA-KEJONEN