Murha, toivo ja rakkaus

Romaani

Jari Tervo: Rautapää. WSOY 2002

Rakkaus on luonnonvoima, jolle moraali ja tahto eivät mahda mitään,
sanovat viisaat..

Jari Tervon seitsemäs romaani alkaa Oulun lääninvankilasta ja päättyy
Norjaan Jäämeren rannalle. Sivumäärältään se on vajaat kaksisataa eli
suppeampi kuin monet Tervon edellisistä, mutta rakenteeltaan
taiturimainen, ellei taituroiva.

Yksinkertainen juoni taipuu polveilevaksi tarinaksi ja Tervon tapaan
hyödyntää eri näkökulmia ja aikatasoja. Silti Rautapää on tiivis teos,
jonka kerronnassa on runsaasti aukkoja lukijan pähkäiltäväksi.
Rakenteensa vuoksi romaani ei heti anna kaikkea kuin tarjottimelta.

Elinkautisvanki Makkonen karkaa vankilasta saadakseen rakastamansa
Kaarinan, jonka aviomiehen murhasta hänet on tuomittu. Serkkunsa
avustamana Makkonen ryöstää Kaarinan alttarilta juuri kun tämä on
sanomassa "tahdon", ja siitä alkaa vaiheikas pako kohti pohjoista.
Makkosen pyrkimyksenä on vihityttää Kaarina vankitoverinsa Asikaisen
Norjassa asuvalla pappisveljellä, naisen vastustuksesta huolimatta.

Karkulaisia jäljittävät raivostunut sulhanen ja Tervon tuotannosta
tuttu rikoskomisario Rautapää, jonka omatkaan paperit eivät jutussa ole
puhtaat. Tarina näyttää aluksi etenevän kuulustelupöytäkirjan tapaan.
Kertoja nimittää itseään "allekirjoittaneeksi" ja Makkosta
"epäillyksi". Tyylilajien yhdistelystä syntyy osa teoksen komiikasta,
sellaisista lauseista kuin "allekirjoittanutta vitutti".
Allekirjoittaneen henkilöllisyys selviää ennen pitkää ja tarinaan tulee
lisäjuonteita. Kerronta lipuu pöytäkirjamuodosta eri kertojain
minä-näkökulmiin ja niiden sisältämiin aikatasojen vaihteluihin.

Vaikka Makkonen kavereineen tekee matkalla lisää ruumiita, tappajat
käyttäytyvät kuin keskivertokansalaiset. Tavatessaan he kättelevät ja
matkalla he havainnoivat pohjoisen maisemia kuin turistit ikään.
Norjasta he huomaavat, että talot ovat nätimpiä kuin Suomessa. "Serkun
mielestä se johtui siitä, että norjalaiset eivät olleet sotineet
talvisotaa. Pienoistuulimyllyn kunnostus unohtuu ryssän uraata
kuunnellessa. Kun nuuhkaisee Stalinin jalkarättiä, lakkaa somistamasta."

Pääjuoni värittyy sivutarinoista ja tilannekomiikasta, joka
väistämättä syntyy tummasävyisen aiheen ja selittelemättömän ja
tervomaisella kieli-ilottelulla maustetun kerronnan jännitteestä.

Murhamies Makkonen on kuin rakastunut Romeo, joka kuvittelee
itselleen Julian. Kaarina ei Julian rooliin ole halukas eikä sovelias.
Silti häntä tavoittelee myös Rautapää, toinen rakkauden kerjäläinen.
Musta huumori kukkii, esimerkiksi kun pappi Asikainen kysyy: "Et kai
sinä lääninhutsu Kaarina Varis tahdo tätä miestä, tätä tunnettua
murhamiestä Kaarle Jalmari Makkosta laillisesti petettäväksi
aviomieheksesi".

Rautapää on muunnelma rikoksesta ja rakkaudesta, aiheesta jota Tervo
avarimmin käsitteli Pyhiesi yhteyteen -romaanissa (1995). Rautapää on
rikosromaani, jossa lailla ja oikeudella on varsin vähän tekemistä. Se
on Tervon edellisiä romaaneita haikeampi, jopa romanttinen. Silti se on
sukua travestialle, ivamukaelmalle jossa vakava aihe muuttuu käsittelyn
vuoksi koomiseksi.

MARJA-RIITTA VAINIKKALA-KEJONEN (Kaleva 27.8.2002)