Shadowmoor - varjoista taistoihin : Settiarvostelun perinteistä puolta.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Myrkyt on lykitty. Lorwynin pimeä puoli tuli. +1 onkin -1. Elo ja kauneus onkin kuoloa ja mätää. Shadowmoor on täällä tänään
ja joko nyt saa vihaa ja kidutusta äijät niin että tärisee. Hempeät keijut ja elffit sekä söpöt kithkinit kyykkyyn ja kumarrus.
Täältä tulee Iso Paha Setä!
Huomautan, eikun PAHA SANOO, PAHA KÄSKEE, että mielipiteeni asioista ovat täysin omiani joten pistelempä uudesta MTG sarjasta
taas omiani.
ALussa oli pimeys ja sitten tuli Bang, kaaosta, luojan sormi, kylkiluu, käärme,
synnit etc...ristiretket...etc...internet...etc...
Näin ei mennä nyt. Mennään lopusta alkuun.
Lopussa oli pimeys ja ihan vain sen takia että oli taas ollut Bang. Juuri tätä ennen oli maailmanlopun enteet kuten se että
spammit kerto, että maailmanloppu on tulossa. Ne jotka suodatti roskapostia yllätettiin housut kintuissa.
Valveutuneet kans kuoli mutta housut jalassa.
Shadowmoor sijoittuu aikaan Bangin ja vähän jälkeen ja sitä ennen.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lopussa ruumis mätii ja ennen tätä on kuolo korjannut. Kuolo saapu ku loppu hengitys
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hint1: Hengitä. Niinkauan ku hengittää, ei kuole. Paitsi jos on koomassa ja sukulaiset katkoo piuhan.
Parhaiten loppu tulee ku tappaa. Tapetaan äijiä.
Elonjälkeisen kuolon korjaussarjoja kuitenkin on, parhaimmat kehiin siis:
Order of Whiteclay - 1WW
Creature - Kithkin Cleric (Rare)
{1}{W}{W}, {Q}: Return target creature card with converted mana cost 3 or less from your graveyard to play.
({Q} is the untap symbol)
1/4
* Ability on puhku. Hieman on hintava ja vaikeasti setupattava. Jos pelaa valkeaa *sigh* niin miksei ennemmin kehittäisi
tälle jotain käihää sen sijaan että pistää nurin kithkinejä ja solttuja?
River Kelpie - 3UU
Creature - Beast (Rare)
Whenever River Kelpie or another permanent is put into play from a graveyard, draw a card.
Whenever a card is played from a graveyard, draw a card.
Persist
3/3
* Kuolleet kortit ovatkin hyviä. No braineri on joku think twice flasback. Kiperämmäksi menee kun yhdistää tuohon jonkun
combottelun. Harmi että cc vs power/toughness on rajamailla huono. Mutta puhkun abilityn takia tämä voi yllättää. Sleeperi.
Dusk Urchins - 2B
Creature - Ouphe (Rare)
Whenever Dusk Urchins attacks or blocks, put a -1/-1 counter on it.
When Dusk Urchins is put into a graveyard from play, draw a card for each -1/-1 counter on it.
They spawn from shadow, wrecking chaos until shadow claims them again.
4/3
* Kuollessaan voi jättää mahtiperinnön hyvällä setupilla. Ei mene pieleen.
Torrent of Souls - 4{br}
Sorcery (Uncommon)
Return up to one target creature card from your graveyard to play if {B} was spent to play Torrent of Souls.
Creatures target player controls get +2/+0 and gain haste until end of turn if {R} was spend to play Torrent
of Souls. (Do both if {B}{R} was spent)
* Mää olin aika varma että tämän niminen kortti olisi ollut ennestään...joka tapauksessa sellainen swingi ettei
kauheasti rajaa. Ajo se sitten se kauhein mursu hautuumaalta tai sitten bonuksena lauma sittiäisiä.
Twilight Shepherd - 3WWW
Creature - Angel (Rare)
Flying, vigilance
When Twilight Shepherd comes into play, return to your hand all cards in your graveyard put there from play this turn.
Persist (When this creature is put into a graveyard from play, if it had no -1/-1 counters on it, return it to play
under its owner's control and put a -1/-1 counter on it.)
5/5
* Tämä on ok ja oikeastaan hyvä. Tälle ei vain ole pakkaa. Liikaa joutuu sleevaamaan plainssejä tätä varten, joka
kuten kaikki tietää on ajanhukkaa.
Demigod of Revenge - {BR}{BR}{BR}{BR}{BR}
Creature - Spirit Avatar (Rare)
Flying, haste
When you play Demigod of Revenge, return all cards named Demigod of Revenge from your graveyard to play.
"His laugh, a bellowing, deathly din, slices through the heavens, making them bleed."
-The Seer's Parables
5/4
* prellukortin perusstatsit ovat liian hyviä jotta tätä voisi ylenkatsoa. Lisänä käytännössä sisäänrakennettu
kompoamismahdollisuus. Kuva on aika kyrvähkö ainakin prellufoilissa. Tätä pelataan.
-------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin poisto, tappo ja hengityksen lopettimet:
-------------------------------------------------------------------------
Poisto on pääsääntöisesti kallishintaista ja konditionaalista. Vaikeaksi on elon poisotto tehty.
Mass Calcify - 5WW
Sorcery (Rare)
Destroy all nonwhite creatures.
* Seitsemän manan wrathi...muahahahha!!!...ja jättää jälkeensä ne jättöisimmät kithkinit...
Corrupt - 5B
Sorcery (Uncommon)
Corrupt deals damage equal to the number of Swamps you control to target creature or player.
You gain life equal to the damage dealt this way.
* Hyvä reprintti. Tekee yawgmoth's tombista aika essentialin jos MBC:en haluaa splashiä.
Incremental Blight - 3BB
Sorcery (Uncommon)
Put a -1/-1 counter on target creature, two -1/-1 counters on another target creature,
and three -1/-1 counters on a third target creature.
* Tämä on jopa niin hyvä että saattaa poikia constructed käyttöäkin. Damnation on toki parempi mutta
critteristalematessa tämän on vain murhaava. Hyvä.
Midnight Banshee - 3BBB
Creature - Spirit (Rare)
Wither (This deals damage to creatures in the form of -1/-1 counters.)
At the beginning of your upkeep, put a -1/-1 counter on each nonblack creature.
Many have heard the beginning of its low, sustained shriek but few the end.
5/5
* Niin hyvä että MBC pelannee näitä. Efekti on murhaava pöytään jäädessään. Harmi ettei osu mustiin kans. Maukaus
Mannekoitava kans
Flame Javelin - {2r}{2r}{2r}
Instant (Uncommon)
Flame Javelin deals 4 damage to target creature or player.
* Erinomainen monopunaisen poltto. Urzatronikin saattaa teoriassa harrastaa näitä.
Knollspine Invocation - 1RR
Enchantment (Rare)
{X}, Discard a card with converted mana cost X: Knollspine Invocation deals X damage
to target creature or player
* Efekti on murhaava. Hintaa efektillä on juuri oikea määrä. Jos tämän CC olisi ollut esim 2r/3R niin
joku extended-urzatroni olisi voinut paukuttaa tällä reiskat naamaan helposti. Todenäköisesti ei jaksa vakavasti
constructedissa ellei jokin kiero menetelmä ole olemassa tuohon costin halvennukseen.
Grim Poppet - 7
Artifact Creature - Scarecrow (Rare)
Grim Poppet comes into play with three -1/-1 counters on it.
Remove a -1/-1 counter from Grim Poppet: Put a -1/-1 counter on another target creature.
Beware a scarecrow bearing gifts - especially sloshing vessels of acid.
4/4
* Ei ihan Triskelion mutta silti aika hyvä. Tätä pelataan jossain jotenkin. Setin paras artifacti? Valitettavasti
vain muiden surkeuden takia...
Din of the Fireherd - 5{br}{br}{br}
Sorcery (Rare)
Put a 5/5 black and red Elemental creature token into play. Target opponent sacrifices a creature
for each black creature you control, then sacrifices a land for each red creature you control.
* Setin mursuin kortti maksaa kuin munuaista, mutta efekti toimii ja laulaa malliin että WINWINWIN.
-------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin vanhaa eloa keinotekoisesti ylläpitävät voimat:
-------------------------------------------------------------------------------
Boon Reflection - 4W
Enchantment (Rare)
If you would gain life, you gain twice that much life instead.
* Teoriassa käyttökelpoinen, jos maksaisi pari manaa vähemmän ja saisi pari korttia ja olisi oikeilla väreillä
ja tuo varsinainen efekti olisi jotain muuta.
Savor the Moment - 1UU
Sorcery (Rare)
Take an extra turn after this one.
Skip the untap step of that turn.
* Vanha ei jaksa kunnolla kahta kertaa peräkkäin. Vihreän Musen kanssa nämä toimii tosin. Eli mahdollisuuksien
rajoissa toki. Eikös se vihreä muse ollut kymppiedikassa, onkohan?. Jos on niin mulle näitä 4 ja museja kans. Jos ei niin
unohtakaa koko juttu....ei vaiskaan, ei tämä paha ole siltikään
Spell Syphon - 1U
Instant (Common)
Counter target spell unless its controller pays {1} for each blue permanent you control.
* Kunniamaininta aivan järkyn huonolle countterille! Anektootin jos kaivaa niin terve vanhus meni sairaalaan
tarkistukselle ja kompastu koeputkitelineeseen ja halvaantui.
Memory Plunder - {bu}{bu}{bu}{bu}
Instant (Rare)
You may play target instant or sorcery card in an opponent's graveyard without paying its mana cost.
* muisti pätkii, mutta tämä ei ole ihan mahdoton. Kerrassaan upea manacosti. Kaikki mtg-kortit pitäisi
olla tasan tällä manacostilla. Controlmatchupissa tämä on aina tosi puhku spelli heitettäväksi vastustajan
endofturnissa. Loistavaa. Mulle näitä. Vaikka onkin äärimmäisen epätodennäköinen niin silti olisi mehukas voittaa
vastustajan tendrilslähtö sekvenssilla n spelliä-Tendris-Force tendrilssiin-resolvaa-Memory Plunder vastustajan tendrilsiin...
Oracle of Nectars - 2{gw}
Creature - Elf Cleric (Rare)
{X}, {T}: You gain X life.
2/2
* tämän toimintaa oli prelikassa mukava seurata. Hirseä lappu. Tämä on kuin huonoimmat frangenit/jimcarreyt/adamsandlerit.
Niin huono että alkaa olla jo hyvä.
--------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin keski-iän tukipalvelut ja virikkeet.
--------------------------------------------------------------------
Runed Halo - WW
Enchantment (Rare)
As Runed Halo comes into play, name a card.
You have protection from the chosen name. (You can't be targeted, dealt damage,
or enchanted by anything with that name.)
* Tästä varmaan joku löytää iloa. Taas yksi MeddlingMage variantti. Ihan käyttökelpoisen näköinen mutta
väärälle värille. Joku kokeilee ja voi saada sidekäyttöä. Efekti on kapeita pakkoja vastaan silti puhku.
Counterbore - 3UU
Instant (Rare)
Counter target spell. Search its controller's graveyard, hand, and library for all
cards with the same name as that spell and remove them from the game. That player then
shuffles his or her library
* Vastaavasti cranialvariantti, joka todennäköisesti on pelattava lappu. Kallishan tämä on mutta niin ne kaikki
countterit nykyään. Pidän kovin. Haluan kaksi.
Isleback Spawn - 5UU
Creature - Kraken (Rare)
Shroud
Isleback Spawn gets +4/+8 if a library has twenty or fewer cards in it.
4/8
* Perse leviää keski-iässä. Kuudentoista perse on jo aika BBW. Turski vehje. Ei missään nimessä hyvä tokikaan.
Enchanted Evening - 3{uw}{uw}
Enchantment (Rare)
All permanents are enchantments in addition to their other types.
* Efekti on niin vahva että olisi pöljää unohtaa tämä. Tekee yllättävän monet asiat mahdolliseksi.
Joku japanilainen löytää tälle jonkun tiupian extendedvirityksen kuitenkin.
Fracturing Gust - 2{wg}{wg}{wg}
Instant (Rare)
Destroy all artifacts and enchantments. You gain 2 life for each permanent destroyed this way.
* suhteellinen miehekäs kortti, joka saanee jotain kevyttä kenttäkäyttöä sideissä. Efekti on kapeanakin
sen verran leijona (thankx to being instant) että ei voi dissata vaikka värilliset manat spelliin on keksitty vammalassa.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin aikuisiän ilot viinine, lauluineen ja kauniine naisineen.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Puca's Mischief - 3U
Enchantment (Rare)
At the beginning of your upkeep, you may exchange control of target nonland permanent you control and target
nonland permanent an opponent controls with an equal or lesser converted mana cost
* Efekti on niin maukas että vaikka mitään ei heti huomaa niin tästä saa casuaalimies vielä iloa. OK. Keksin
lennosta jotain. Tällä saa vehkeen hirvittävällä drawbackilla vastustajalle...eli donatekäyttö. Kapeahan tämä on
mutta hauska.
Godhead of Awe - {WU}{WU}{WU}{WU}{WU}
Creature - Spirit Avatar (Rare)
Flying
Other creatures are 1/1.
"What she saw crawling upon this world repulsed her. Yet she could not tear her gaze away."
-The Seer's Parables
4/4
* Generoi sääntökysymyksiä umpipaljon. Vahva toki, muttei ehkä niin mehukas kuin voisi olla.
Sygg, River Cutthroat - {ub}{ub}
Legendary Creature - Merfolk Rogue (Rare)
At end of turn, if an opponent lost 3 or more life this turn, you may draw a card. (Damage causes loss of life.)
1/3
* pistä muut hommiin ja vedä kortti. Siis tekee incineratesta cantrippavan. Tästä tulee kysytty kortti.
Wheel of Sun and Moon - {gw}{gw}
Enchantment - Aura (Rare)
Enchant player
If a card would be put into enchanted player's graveyard from anywhere, reveal that card and put
it on the bottom of that player's library instead.
* oikein hyvä GW utilityenchantmentti. Tällaisia näiden pitää olla eikä mitään a) beasti saa housut b) kithkini saa hampaat
c) life saa gainia.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin opiskeluajan ilot kotiviinine, juomalauluineen ja itsensä kosketteluineen.
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Augury Adept - 1{wu}{wu}
Creature - Kithkin Wizard (Rare)
Whenever Augury Adept deals combat damage to a player, reveal the top card of your library and
put that card into your hand. You gain life equal to its converted mana cost.
Moonstones grant limited foresight but unlimited advantages.
2/2
* Tää on pop. Ei mene pieleen. Näkisin että tämä on tosi hyvä.
Swans of Bryn Argoll - 2{wu}{wu}
Creature - Bird Spirit (Rare)
Flying
If a source would deal damage to Swans of Bryn Argoll, prevent that damage. The source's controller draws
cards equal to the damage prevented this way.
Any being that harms them quickly learns its lesson.
4/3
* aika kone vetään kortteja ampu tätä sitten skredillä tai jos tähän oksentaa seismicassaultilla. Efekti on niin
pursku että tämä on japanilaisten constructeddekeissä alta aikayksikön.
Oona, Queen of the Fae - 3{bu}{bu}{bu}
Legendary Creature - Faerie Wizard (Rare)
Flying
{X}{ub}: Choose a color. Target opponent removes the top X cards of his or her library from the game.
For each card of the chosen color removed this way, put a 1/1 blue and black Faerie Rogue creature token with flying into play.
5/5
* Jehna ku hyvä. OK...hintaa löytyy mutta jos tämän kanssa saa untapattyä manansa niin pitää olla aika
puusilmä jos se ei ole peli siinä.
Advice from the Fae - {2u}{2u}{2u}
Sorcery (Uncommon)
Look at the top five cards of your library. If you control more creatures than each other player,
put two of those cards into your hand. Otherwise, put one of those cards into your hand.
Put the rest on the bottom your library in any order.
* Tätä on hyvä miettiä kuinka hyvä tämä on jos tätä vertaa Foreseehen. Vertailu paljastaa että vain MonoU ja kolmella
sinisellä tämä on parempi. Ja siltikin konditionaalinen. Melkein olisi haluttanut nakata tämä roskiin suoraan mutta
tämä impulse-efekti voi just ja just jaksaa merfolk-pakassa.
Cemetery Puca - 1{ub}{ub}
Creature - Shapeshifter (Rare)
Whenever a creature is put into a graveyard from play, you may pay {1}. If you do, Cemetery Puca becomes a
copy of that creature and gains this ability.
1/2
* tää on taas yksi niitä shapeshiftereitä jotka vaikutaa kapeilta mutta joille keksitään käyttöä. Nobraineri on jonkun
Dreadnoughtin peluu+saccays+kopio. Kiva mutta kapea.
------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin teiniaikoijen elämän oppiminen kasvukipuineen
------------------------------------------------------------------------------
Thought Reflection - 4UUU
Enchantment (Rare)
If you would draw a card, draw two cards instead.
* Miksi tyytyä yhteen kun voi saada kaksi. Kallis toki, mutta liian kiva pöydässä ollessaan että voi täysin sivuuttaa.
Polluted Bonds - 3BB
Enchantment (Rare)
Whenever a land comes into play under an opponent's control, that player loses 2 life and you gain 2 life.
* Oppiminen ja kasvu on kivuliasta mutta siitä hyötyy. Kiva efekti ja juuri oikein (liiankin oikein) hinnoiteltu.
Rosheen Meanderer - 3{rg}
Legendary Creature - Giant Shaman (Rare)
{T}: Add {4} to your mana pool. Spend this mana only on costs that contain {X}.
Night after night, Rosheen babbled about a bygone sunlit world, her every word dismissed as a madwoman's ravings.
4/4
* Perusstatsit on kunnossa 100-0. Tuo neljän X voi poikia jotain kunnon tursusteluja. Ability on liian hyvä jollei
tätä joku kokeilisi. En ehkä pistäisi näitä setin "gain x life" kortteja tämän kanssa samaan satsiin vaan hakisin jotain
mehukkaampaa...mutta se olen vain minä...
Fulminator Mage - 1{br}{br}
Creature - Elemental Shaman (Rare)
Sacrifice Fulminator Mage: Destroy target nonbasic land.
"Unsafe Terrain Ahead - Turn Back"
-Sign near the former location of Pyrtagh Cairn
2/2
* tämä on juuri sellainen perushyvä rare joita pitää olla neljä, mutta jonka hinta ei ole pilvissä. Juon pullollisen
olutta jos tätä ei näy turnauspakoissa.
Oversoul of Dusk - {wg}{wg}{wg}{wg}{wg}
Creature - Spirit Avatar (Rare)
Protection from blue, from black, and from red
5/5
* tää on se luokan nörtti joka hakkaa koulussa/arvosanoissa muut coolimmat tyypit. Voipi olla typeen paras kello
vähään aikaan. Värit on sitä mitä on mutta ennemmin tälläisiä kuin solttuja jotka boostaa toisia solttuja joissa
on konditionaalinen lisäboosti ja joista saa tapatessä lifoja ja etc.
Ghastlord of Fugue - {bu}{bu}{bu}{bu}{bu}
Creature - Spirit Avatar (Rare)
Ghastlord of Fugue is unblockable.
Whenever Ghastlord of Fugue deals combat damage to a player, that player reveals his or her hand.
Choose a card from it. That player removes that card from the game.
"He is a ghost that has never known life."
-The Seer's Parables
4/4
* kuvan takia jo pelkästää tätä haluaisi fanittaa eurokaupalla. Pikkaisen on ability pettymys ja periaatteessa vika on
siinä että se toimii liian myöhään ollakseen todella relevantti. Harmi.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin pitkä lapsuus hoivassa, syleilyssä ja kodin rakkaudessa.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Devoted Druid - 1G
Creature - Elf Druid (Common)
{T}: Add {G} to your mana pool.
Put a -1/-1 counter on Devoted Druid: Untap Devoted Druid.
0/2
* Tässä on potentiaalisesi abusable efekti. Tekee giantgrowteista rituaaleja. Varmaan jokin vähemmänkin fragiili
tapa hyödyntää on olemassa. Liian helpolta tuntuva n manaa olisi saatavilla.
Tattermunge Maniac - {rg}
Creature - Goblin Warrior (Uncommon)
Tattermunge Maniac attacks each turn if able.
It shows up at one meal wearing the carcass of the last.
2/1
* tämä on tasan niin hyvä miltä näyttää. Onnittelut designtiimille rohkeudesta. Yhden manan 2/1 ei vain riitä mihinkään
nykyään.
Manamorphose - 1{rg}
Instant (Common)
Add two mana in any combination of colors to your mana pool.
Draw a card.
* Belchkeri sai uuden vekottimen. Muussa tätä ei voine käyttää. Tämä on kortti joka on selkeästi vain T1 kortti.
No teoriassa joku Dream Salvage tekee vastustajan Bazaarista Ancestralin mutta taitaa olla liian kapea efekti edes
sideen...
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin syntymä, uusi elämä, tuore henkilötunnus ja haparoiva ensimääkäisy
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Uudet dualit ovat kaikki toki hyviä. Muut landit oli nihkeitä poislukien erinomainen Reflecting Pool.
Aivan loistava taide useissa korteissa. Sinimustat hybridikortit näytti siltä että tästä setistä MTGn aloittava
ei taatusti muihin väreihin enää koskekaan.
Uudet mekaniikat jaksaa ja mitään plundereita a'la amplify/kinship ei ole. Conspisekin on ihan jopa ok...
Ihan en ole innoissani siitä että mielestäni Time Spiraalista lähtenyt trendi settien sisällössä on se että designtiimi yrittää
liikaa pitääkseen formaatteja tuoreina. Hyviä kortteja toki, mutta ihan virkistykseksi olisi OK että olisi välissä vähän
simppelimpikin expansio. Tavallaan sellainen basic-setti partII, jossa kortit olisivat uusia mutta enemmän perussellaisia.
Nyt edelleen tuntuu siltä että kortissa kuin kortissa on AINA jokin a) lisäominaisuus manacostin kustannuksella b) raskas
konditionaalisuus c) teennäisesti väännetty setin uusi mekaniikka ympättynä.
Summarumia ennen virheitä:
1) Hyviä korttejä löytyy
2) Huonoja löytyy enemmän
3) Ilmiselvät herkut ei niin näköisellä tampioille
4) Kivuttahan tämä eka prelikka meni
5) Setin Top10 sisältää sinipohjaisia hybridejä, dualit kokonaisuutena + yhden reprintin, muutaman hassun kortin väärin
värein ja pari yllätystä. Kyllä te taas tiedätte mitä se top10 on...
6) Toivotaan että Shadowmoor-drafti on toimivampaa kuin sealed.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Shadowmoorin alullepano. Designtiimi suojaamattomissa yhteyksissä huorien
kanssa ja virheistä saa sitten maksaa ku sekä tautia että äpärää pukkaa
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Worldpurge - 4{wu}{wu}{wu}{wu}
Sorcery (Rare)
Return all permanents to their owners' hands. Each player chooses up to seven cards in his or her hand,
then shuffles the rest into his or her library. Empty each player's mana pool.
* kaikki uusiksi ja millä jättöisen paskalla manacostilla. Ei se Upheaval nyt niin paha ollut. Haloo!!!
Gnarled Effigy - 4
Artifact (Uncommon)
{4}, {T}: Put a -1/-1 counter on target creature.
* tämä vai typessä oleva Serrated Arrows...voi persiö.
Thoughtweft Gambit - 4{wu}{wu}
Instant (Uncommon)
Tap all creatures your opponents control and untap all creatures you control.
* Katohan ku ei maksa ko kuusi manaa. Miksei yhdeksän? Tai suoraan kaksitoista...kahden manan abilitystä on tehty
paska kuuden manan spelli josta vielä puuttuu cantrip tai joku muu hyöty.
Mana Reflection - 4GG
Enchantment (Rare)
If you tap a permanent for mana, it produces twice as much of that mana instead.
* Kun vertaa tätä Heartbreak of Springiin niin ilo ei ole mutta suru on. Siis 'balanced cost" olisi ollut 3GG.
Pushattu costi jolla olisi saanut peliaikaa 2GG (tää olisi kyllä ollut jo tosi hyvä).
Yleensä limited (siis tuo prelikkasealed) näytti vähään aikaan tavallista nihkeämmältä. Korttipoolissa oli tasoa vaikka
kahteen pakkaan/pelaaja, joka aiheutti sen että toki ei osattu vielä tehdä niitä eniten optimaalisia dekkejä. Toivotaan
että drafti korjaa ei-niin-innostavan-ensivaikutelman.
Deepchannel Mentor - 5U
Creature - Merfolk Rogue (Uncommon)
Blue creatures you control are unblockable.
2/2
* Mun mielestä Lord of Atlantis joka tekee käytännössä saman kahdella manalla + boostaa vielä, on parempi...
Gloomlance - 3BB
Sorcery (Common)
Destroy target creature. If that creature was green or white, its controller discards a card.
* musta pistepoisto on tässä setissä kallista. 2BB olisi ollut ihan easysti perusteltu.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Circular Logic Part 100000000 (tähän on yritetty hakea jotain maailmanlopun vuosilukua)
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
SM-kisat vai Qstock?
a) Qstock on cool festari, SM-kisat on täynnä turtteja.
b) Qstockissa on naisia, tyttöjä, pissiksia, eukkoja, muijia, rokkimimmejä, goottipimuja...
c) Qstockiin menee 100eur rahaa, SM-kisoihin menee 1000eur rahaa.
MTG tässä ja nyt:
a) Laskeva käyrä ku pelaajia ei ole niin paljon.
b) Nouseva käyrä ku pelaajat ovat parempia kuin ennen.
c) Sykkivä käyrä ois jos olisi naispelaajia.
Shadowmoorin settiarvostelu pähkinänkuoressa.
a) Parasta on taide.
b) Toiseksi parasta on muutama erittäin mielenkiintoinen UB ja BR kortti.
c) Oikein mainiota on setin tumma sävy.
d) Keskinkertaista on selkeä liikayrittäminen designtiimillä
e) Huonompaa on paskat artifactit.
f) Heikoin esitys löytyy setin ajankohdasta. Jää valitettavasti Lorwynin varjoon.
g) Abysmaalista on se että kunnon resetbuttoni puuttuu taas.
Shadowmoorin parhaat yllätykset:
a) GW hybridille tuli oikeaa korttia ja formaattifixausyritystä.
b) Setti on sittenkin enemmän setuppaamista isoille asioille kuin aivottomasti äijät kenoon.
c) Uudet mekaniikat (wither, Persist, Untap, conspise) eivät ärsytä vaan ovat perusteltuja ja toimivia.
UB fairies:
a) Kuten ennustin typen paras pakka heti alkuun.
b) ärsyttää kavumiehiä suunnattomasti.
c) näin sen pitää ollakin. Ei ole ollut vielä typeä jossa UB ei olisi paras yhdistelmä pelata. Nyt vain
pitkästä aikaa on rautalangasta väännetty tampioille niin selvästi hyvät laput että Reiska the Turdplayerkin
huomaa tämän hyvyyden.
Erkki Siira Shadowmoorin prellun jälkimainingeissa:
a) pelasi minkä pystyi mutta FNM nassikat kyykytti 100-0.
b) Välillä oli meininki kuin silloin ennen mutta katso kohta a).
c) "tuttu nimi, oliko se Big Brotherissa?"
Joonaksen höpötykset:
a) Joe Pesci Tappavissa Aseissa.
b) Jar-Jar Binks Star Wareissa.
c) Kärpäsen surinaa isojen mursujen keskellä.
Oulun ekan Shadowmoor-prellun parasta antia:
a) Aleksi näytti kaikille mistä mummo virkkaa.
b) Visan poliittisesti korrektit tatuoinnit.
c) Joonaksen puheripuli hyytyi Fantsun sohvalle.